Tutkimusalue rajattiin vastaamaan suurin
piirtein pääkaupunkiseudun työssäkäyntialuetta. Tutkimusalue
jaettiin 81 osa-alueeseen siten, että pääkaupunkiseutu koostui 53 alueesta ja muu tutkimusalue 28 alueesta. Lisäksi ns. ulkoisina alueina on mukana
kuusi sektoria muualle Suomeen ja yksi alue kuvaamassa muuta
maailmaa. Osa-aluejako on esitelty kuvassa 3.
Koska malliin on kuvattu erityisesti
työpaikkojen sijainnin ja asuinpaikan valinnan suhde, on malli
ns. kaupunkirakennemalli. Malliin haluttiin sisällyttää
tarkasti kuvatun pääkaupunkiseudun lisäksi myös sen
vaikutusalue harvemmalla aluejaolla. Tutkimusalue kattaakin
Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maakunnat sekä Lahden ja
Hämeenlinnan ympäristöt. Malli toimii siis osittain myös
aluemallina, joka kuvaa esimerkiksi pienempien kaupunkikeskusten
kilpailua keskustatyyppisistä työpaikoista.
Pääkaupunkiseudun koemallia laajennettiin ja
aluejakoa tarkennettiin mahdollisuuksien mukaan. Alueiden
jakaminen vielä pienemmiksi olisi kasvattanut kohtuuttomasti
tietokoneajojen vaatimaa aikaa. Myös hallinnolliset ja
tilastolliset aluejaot rajoittivat aluejaon suunnittelua.
Kuva 3. Aluejako ja kunnat tutkimusalueella.
Mallin kalibrointi perustuu vuoden 1990
tietoihin sekä osittain vuosien 1980 ja 1990 väliseen
kehitykseen. Maankäyttömallin muutosmalli muuttaa viiden vuoden
jaksoissa (1990-1995, 1995-2000, 2000-2005 ja 2005-2010)
pääasiassa kerrosalojen sijaintia.
Kuvaan 4 on kuvattu Helsingin seudun mallin
toiminnot. Nuolet osoittavat vuorovaikutussuhteet sekä
osamallin, jonka avulla ne lasketaan. Sinisellä merkittyjen
tekijöiden sijainti voi muuttua, keltaisella merkittyjen ei.
Kuvan yläosa selvittää maankäytön
sijoittumisprosessia. Vihreälle pohjalle on sijoitettu
työpaikan sijaintialueen toiminnot ja siniselle pohjalle
asuinalueen toiminnot. Näiden eri toimintojen väliset punaiset
nuolet kuvaavat asukkaiden ja työpaikkojen vuorovaikutusketjua.
Näistä talouden virroista lasketaan syntyvät matkat
tuotosmallin ilmoittaman nuolen avulla.
Kuvan alaosan laatikot kuvaavat liikennemallin
rakennetta. Kuvan avulla sitä voidaan verrata perinteiseen
neliporrasmalliin. Liikennemallin rakenne vastaa
neliporrasrakennetta, vaikka suuntautumis- ja autonomistusmallit
kuuluvat maankäyttömalliin. Tuotosmalli muuntaa maankäytön
muuttujien yksiköt liikenteen matkoiksi. Varsinaiseen
liikennemalliin kuuluvat siis vain kulkumuodon valintamalli ja
sijoittelumalli. Helsingin seudun liikennemallin suurin ero
neliporrasmalliin on se, että alemman tason osamallin
kustannukset johdetaan aina kokonaisuudessaan takaisin ylemmän
tason malliin.
Kuva 4. Helsingin seudun liikenteen ja
maankäytön mallin toiminta.
Työssäkäyvien asuntokuntien toiminnot ja sijoittuminen kuvataan seuraavasti:
Työssäkäymättömät asuntokunnat (maanviljelijät, eläkeläiset, opiskelijat ja muut, pääasiassa työttömät) ovat osa sijoittumisprosessia, mutta niiden käyttäytyminen eroaa työssäkäyvistä siten, että
Toimialojen, jotka kuvataan työpaikka-tekijän avulla, tarvitsemat panokset ovat
Alueella tuotoksensa myyvät toimialat
sijoittuvat asuntokuntien ostos- ja asiointimatkatavoitettavuuden
mukaan. Toimialojen sijoittuminen riippuu myös osa-alueiden
toimitilakannan kalleudesta ja työvoiman saatavuudesta muiden
tuotantokustannusten lisäksi.
Jokaisesta toimialasta erotetaan perussektorin työpaikat (esim. vienti, maatalous ja muuta Suomea palveleva hallinto). Perussektori on määritelty tässä työssä väljästi tekijöiden sijoittumisen perusteella ja poikkeaa jonkin verran muissa yhteyksissä käytettävästä määritelmästä (ks. esim. Wuori 1986). Perussektorilla työpaikat
Perussektorin osuus toimialasta sijoittuu
Helsingin seudun mallissa muiden työpaikkojen tavalla
tasapainomallissa toteutuvien tuotantokustannusten ja palkkojen
mukaan.
Asuntokuntien lähtötiedot luokiteltiin
yksityiskohtaisesti. Niiden lukumäärä kerättiin alueittain
seuraavien sosioekonomisten luokkien mukaan:
maanviljelijätaloudet, yrittäjä- ja työnantajataloudet,
ylemmät toimihenkilötaloudet, alemmat toimihenkilötaloudet,
työntekijätaloudet, opiskelijataloudet, eläkeläistaloudet ja
muut taloudet. Kussakin luokassa on lisäksi erotettu
lapsiperheiden ja lapsettomien asuntokuntien lukumäärä sekä
autottomat, yhden auton ja kahden tai useamman auton
omistajataloudet. Asuntokunnat, joissa on työntekijöitä, ovat
ns. aktiivisia asuntokuntia, jotka muodostavat työpaikkojen
kanssa mallin sisäisen vuorovaikutusketjun.
Yksityiskohtainen luokitus johtuu siitä, että
erityyppisten asuntokuntien kulutuskäyttäytyminen eroaa
toisistaan. Tämä on havaittavissa mm. kulutustutkimuksista
(Tilastokeskus 1992). Kuten asuntokuntien käyttäytymisen erot
ja siten mallista saatavat vaikutukset perustuvat paljolti
siihen, miten eri tyyppiset asuntokunnat käyttävät rahaa
asumiseen, liikkumiseen ja palveluihin.
Merkittävä tutkimuksen aineistolähde oli
otostutkimuksena tehty väestölaskennan luotettavuustutkimus,
joka sisältää väestölaskentaan ja eri rekistereihin
pohjautuvaa tietoja. Tätä yksilöaineistoa voitiin käyttää
monipuolisesti mallin rakenteen suunnittelun apuna
määriteltäessä tekijöiden välisiä suhteita.
Lisäksi tarvittiin tietoa asuntokannasta
(sekä kerrosneliömetrit että asuntojen lukumäärä)
alueittain yhdessä luokassa.
Maankäyttömallin lähtötiedot kerättiin
kolmelta eri vuodelta. Vuoden 1990 tietoa tarvitaan varsinaiseen
mallikalibrointiin. Vuoden 1980 tietoa tarvitaan pitkän
aikavälin muutosmallin kalibroimiseen. Vuoden 1993 tieto on
lähinnä vertailutieto ensimmäistä ennustetta varten.
Asuntokuntakoon kehitys vaikuttaa
asukasmäärien tasoon. Asuntokuntien autonomistus vaikuttaa
siihen, millä kulkumuodolla matkoja asuntokunnasta voidaan
tehdä. Siten kulkumuodon valintamallit tulevat tarkemmiksi ja
liikenteen tavoitettavuuden vaikutus sijoittumiseen nähdään
selvemmin.
Kotitalouksien kulutusmenot -tilastosta on
saatu tietoja kotitalouksien kulutuksesta sekä kulutuksen
väestöryhmittäisistä eroista. Näitä tietoja tarvitaan
maankäyttömallin tasapainomallissa. Se, kuinka kulutus
tulevaisuudessa kasvaa, on arvioitu bruttokansantuotteen
kehityksen avulla. Lisäksi BKT:n kehitystiedon avulla
päivitetään eräitä muita rahallisia arvoja, kuten ajan arvoa
liikennemallissa.
Työntekijöiden lukumäärä kerättiin
alueittain vuosilta 1980, 1990 ja 1993 sosioekonomisen luokan
mukaan. Luokkina ovat maanviljelijät, yrittäjät ja
työnantajat, ylemmät toimihenkilöt, alemmat toimihenkilöt,
työntekijät sekä muut ja työttömät.
Työpaikkojen lukumäärä kerättiin
alueittain vuosilta 1980, 1990 ja 1993 TOL-88 luokituksessa.
Työpaikkojen jako oli seuraava: alkutuotanto, teollisuus,
rakentaminen, tukkukauppa, vähittäiskauppa, kuljetus,
yksityiset palvelut sekä julkiset palvelut.
Tieto toimitiloista (kerrosneliöt) kerättiin
alueittain vuosilta 1980, 1990 ja 1993 rakennuskantaluokituksen
mukaan. Luokitus on: teollisuusrakennukset, liikenteen
rakennukset, varastorakennukset, vähittäismyymälärakennukset,
yksityisten palvelujen rakennukset ja julkisten palvelujen
rakennukset.
Lisäksi kerättiin tietoa alueiden asunto- ja
liikerakentamispotentiaalista. Alue on sitä houkuttelevampi, mitä suurempi sen
potentiaali on. Potentiaalia käytetään maankäyttömallin
muutosmallissa ja sijoittumismallissa.
Työpaikkojen mallinnus perustuu Helsingin seudulle tehtyyn panos-tuotosmalliin, joka on osa N.N. (1996) väitöskirjatyötä. Taulu on muokattu mallityön lähtötietoja vastaavaksi ja siirretty mallin kalibrointivuoteen ALTIKA-tietokantaa hyväksikäyttäen. Koska mallin pohjana on todellinen panos-tuotos -tutkimus, voidaan mallin avulla selvittää useita edellisessä kappaleessa mainittuja aluetaloudellisia tunnuslukuja kuten:
Kiinteät kustannukset, kuten verot ja maksut,
on lisätty mallin laskentaprosessiin vakioina, joiden tasoa
voidaan haluttaessa muuttaa ennustetilanteessa tai toimenpiteen
vaikutusarviointia varten.
Mallityössä väestölaskennan otostutkimusta
on hyödynnetty niin, että toimialojen riippuvuus työvoimasta
on kuvattu kiinteillä kertoimilla. Taulukossa 2 näkyy eri
toimialojen riippuvuus työvoimasta asuntokunnan sosioekonomisen
aseman mukaan.
Taulukko 2. Toimialojen riippuvaisuus
työvoimasta, joka lasketaan ruokakuntien määränä
asuntokunnan viitehenkilön sosioekonomisen aseman mukaan.
Esimerkiksi yhden teollisuuden työpaikan tuotos vaatii 0.29
työntekijäruokakunnan panoksen.
| Ruokakunta | Alkutuotanto | Teollisuus | Rakentam. | Tukkukauppa | Väh.kauppa | Kuljetus | Yksit. palvelut | Julk. palvelut |
| Yrittäjät | 0.03 | 0.02 | 0.03 | 0.02 | 0.05 | 0.02 | 0.02 | 0.01 |
| Yl. Toimihenkilöt | 0.08 | 0.11 | 0.08 | 0.21 | 0.08 | 0.11 | 0.20 | 0.24 |
| Al. Toimihenkilöt | 0.34 | 0.14 | 0.15 | 0.22 | 0.22 | 0.18 | 0.20 | 0.20 |
| Työntekijät | 0.13 | 0.29 | 0.30 | 0.12 | 0.20 | 0.26 | 0.14 | 0.12 |
| yht. | 0.57 | 0.56 | 0.56 | 0.57 | 0.56 | 0.57 | 0.57 | 0.57 |
Näistä suhteista ja kulutustutkimuksesta saatavilla
keskimääräisillä asuntokunnan palkkatuloilla voidaan laskea
toimialan työllistävyys, kun palkkakustannukset toimialoittain
tiedetään.
Vienti, muuta Suomea palveleva tuotanto ja julkinen sektori
voitiin myös erottaa tarkasti jokaisesta toimialaluokasta (koko
tutkimusalueen osalta) työpaikkoina jakamalla viennin arvo
kokonaistuotoksella. Perussektorin osuus työpaikoista
toimialoittain on kalibrointivuonna 1990
Nämä työpaikat eivät sijoitu alueen liikennejärjestelmän
ominaisuuksien mukaan, koska liikennekustannusten merkitys on
perussektorille vähäinen. Jäljellejäävät työpaikat
sijoittuvat myös tavaraliikenteen liikennekustannusten ja ostos-
ja asiointimatkojen tavoitettavuuden mukaan.
Liikennemalli vaatii lähtötietona
tutkimusalueen liikenneverkon kuvauksen. Autoliikenneverkon
pohjana on Uudenmaan tiepiirin ylläpitämä verkkokuvaus, jonka
linkkitunnusluvut ovat peräisin tierekisteristä. Verkkoon on
lisätty joitakin yhteyksiä lähinnä pääkaupunkiseudulla,
jotta verkko olisi paremmin tasapainossa aluejakoon nähden.
Verkon aluesyötöt on korjattu projektin aluejakoa vastaavaksi.
Aluesyöttöjen yhteydessä on kullekin
alueelle rakennettu myös kävelylinkit ja kantakaupungin
alueille parkkilinkit. Alueelta lähtee ensin kävelylinkki, joka
kuvaa matkaa kotiovelta autolle. Pysäköintilinkille on
määritelty keskimääräinen pysäköinnin aiheuttama
kustannus. Lisäksi pysäköintilinkeille on määritelty
kapasiteetti.
Autoverkon linkit on jaettu eri tyyppeihin, joita ovat
moottoritie, moottoriliikennetie, 2-kaistainen tie taajamien
ulkopuolella sekä kadut. Kullakin linkkityypillä on oma
sijoittelufunktio, joka kuvaa sitä, kuinka liikennemäärän
kasvu vaikuttaa matka-aikaan.
Joukkoliikenne on kuvattu päälinjastojen avulla, jolloin joukkoliikennejärjestelmän toiminta
saadaan kuvatuksi realistisesti vaihto-odotuksineen ja
vuoroväleineen. Kulkumuotoina ovat linja-autot, jotka
käsittävät myös raitiovaunuliikenteen, sekä juna- ja
metroliikenne, jotka käyttävät omaa liikenneverkkoaan.
Linjastojen laatimisperiaatteina on ollut löytää alueiden
välille mahdollisimman todenmukainen yhdistävyys suppean
linjaston avulla. Linja-autolinjastoista 45 liikennöi
pääkaupunkiseudulla ja 38 pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
Junalinjoja on 13 kpl. Linjastoille on annettu tunnuslukuina mm.
vuoroväli, kapasiteetti, keskimääräinen kävelyaika
pysäkille sekä ns. minimiaika, jota linjat eivät voi alittaa.
Vaihdot kulkumuodosta toiseen ja odotusajat on kuvattu siten,
että matkustajat kokevat kuluvan ajan kaksi kertaa pidempänä
kuin liikennevälineessä matkustaessaan.
Merkittävänä piirteenä joukkoliikenteen
kuvaamisessa linjastojen lisäksi on sen samanaikainen
sijoitteleminen autoliikenteen kanssa, jolloin teiden
ruuhkautuminen voi vaikuttaa myös joukkoliikenteen nopeuteen.
Auto- ja joukkoliikenneverkot on esitetty
liitteessä 1.
Alueen sisään jäävä liikenne mallinnetaan
osa-alueen sisäisen linkin avulla, johon kuvataan liikenteen
nopeus ja matkojen pituus. Jokaiselle kulkumuodolle erikseen
määriteltävä linkki kuvaa osa-alueen sisäistä matkaa, jota
mallin varsinainen liikenneverkko ei kuvaa. Sisäisten linkkien
tunnusluvut (matka-aika) on arvioitu EMME/2-sijoittelujen
perusteella. Aluejako on karkea ja osa-alueiden koko vaihtelee,
joten osa alueista on melko suuria ja niiden sisäiset
liikenneolosuhteet voivat vaihdella merkittävästi. Erityisesti
kevyt liikenne tulee helposti epärealistiseksi. Sisäisten
matkojen mallintaminen on hankalaa, vaikka niiden osuus voi
suurilla alueilla olla merkittävä. Ne vaikuttavat siten
merkittävästi liikennemallin tulosten tasoon. Tämä saattaa
näkyä tulosten kokonaismäärien epätarkkuutena, vaikka mallin
kuvaamat toimenpiteiden vaikutusten suhteelliset muutokset
olisivatkin oikein.
Liikennemallissa käsitellään erikseen
iltahuipputuntia ja päiväliikenteen tuntia. Niille on
molemmille rakennettu erilliset verkot, joilla on osittain
erilaiset ominaisuudet, mm. joukkoliikenteen tarjonnan osalta.
Päiväliikenteen ja ruuhka-ajan verkkojen eroja on hankala
kuvata erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolisilla alueilla,
ja saattavat haitata eri aikaryhmien liikennetulosten vertailua.
Liikennemallin kalibroinnissa käytettiin
lähinnä pääkaupunkiseudun liikennetutkimukseen 1988
perustuvaa liikenneaineistoa, kuten liikennevirtamatriiseja,
verkollisia tunnuslukuja, matka-aika- ja sujuvuustietoja,
liikennelaskentatietoja jne. Erityisen hyödyllinen aineisto oli
ns. henkilöhaastatteluaineisto, joka sisälsi haastattelutietoa
pääkaupunkiseudun asukkaiden matkatottumuksista. Tätä
aineistoa käytettiin hyväksi määriteltäessä liikenteen
tuotoskertoimia, kulkumuodon valintaa ja eri matkaryhmien
keskimääräisiä matkanpituuksia.
Liikennemallin tuotokset lasketaan maankäytön vuorovaikutussuhteista siten että
Näistä erilaisista jakoperusteista saadaan
kymmeniä matkaryhmiä. Matkat on yhdistelty kulkumuodon
valintamallin kannalta homogeenisiin matkaryhmiin. Matkaryhmien
yhdistelmät selviävät taulukosta 3.
Taulukon 3 ryhmittely perustuu
yksityiskohtaiseen kulkumuodon valintamallien parametrien
analysointiin. Kulkumuotomallin kalibroinnin tavoitteena on saada
mahdollisimman suuri selittävyysaste mallille niin, että mallin
muuttujien vaikutus on oikeansuuntainen ja tilastollisesti
merkitsevä. Erityisesti tutkittiin ajan arvon tilastollista
virhettä ja tasoa matkaryhmien välillä.
Kulkumuodon valinnan vaihtoehtoina ovat
henkilöauto, bussi, juna/metro ja kevytliikenne.
Kulkumuotomallit ovat ns. stokastisia valintamalleja, jotka
sovitetaan logit-funktioiden avulla.
Kulkumuotomallista saatuja parametreja
käytettiin myös satunnaisvaihtelun sallivassa (stokastisessa)
reitinvalintamallissa. Reitinvalintaan vaikuttaa myös ns.
ruuhkautumisen riski, jonka ihmiset pyrkivät välttämään
ajamalla vaihtoehtoisia reittejä ennenkuin tietyn reitin
kapasiteetti ylitetään.
Taulukko 3. Matkaryhmät.
| Matka ryhmä | Aikajakso | Auton käyttö-mahdol-lisuus | Sosio-ekonominen asema | Matkan tarkoitus |
| 1 | Iltahuipputunti | on | Yrittäjät sekä ylemmät ja alemmat toimihenkilöt | Työ-, asiointi-, vapaa-ajan- ja ei-kotiperäiset matkat |
| 2 | Iltahuipputunti | on | Työntekijät | Työ-, asiointi-, vapaa-ajan- ja ei-kotiperäiset matkat |
| 3 | Iltahuipputunti | on | Yrittäjät sekä ylemmät ja alemmat toimihenkilöt | Ostos- ja opiskelumatkat |
| 4 | Iltahuipputunti | on | Työntekijät | Ostos- ja opiskelumatkat |
| 5 | Iltahuipputunti | on | Maanviljelijät, eläkeläiset, opiskelijat ja muut | Kaikki matkat |
| 6 | Päivätunti | on | Kaikki | Kaikki matkat |
| 7 | Iltahuipputunti | ei | Kaikki | Työmatkat |
| 8 | Iltahuipputunti | ei | Kaikki | Ostosmatkat |
| 9 | Iltahuipputunti | ei | Kaikki | Asiointi-, vapaa-ajan- ja ei-kotiperäiset matkat |
| 10 | Iltahuipputunti | ei | Lapset | Koulumatkat |
| 11 | Päivätunti | ei | Kaikki | Kaikki matkat |
| 12 | Iltahuipputunti | - | - | Työajan matkat |
| 13 | Päivätunti | - | - | Työajan matkat |
| 14 | Iltahuipputunti | - | - | Tavaraliikenne |
| 15 | Päivätunti | - | - | Tavaraliikenne |
Liikenteen kustannuksiksi lasketaan:
Ajoneuvokustannuksista (Tielaitos 1990) otetaan mallissa
huomioon siis se osa, koska parhaiten selittää ihmisten
kulkumuodon valinnan.
Liikennemallissa tavoitettavuudella tarkoitetaan
liikennejärjestelmän keskimääräistä ihmisten kokemaa
yleistä palvelutasoa, joka riippuu matkan kohteesta,
käytettävästä kulkumuodosta ja reitin valinnasta.
Erikoispiirteenä kulkumuotomallissa on vaihtoehtojen hyödyn
kuvaaminen yleistetyn ajan yksikössä eikä yleistettyjen
kustannusten avulla. Näinollen matkaan kuluvaa aikaa ei
kerrotakaan ajan arvolla vaan matkan kustannus muutetaan ajaksi.
Näin matkakustannuksen parametria voidaan pienentää
tulevaisuudessa elintason lisääntymisen mukaan jolloin
liikennekustannusten vaikutus laskee. Silloin liikennemallista
johdettu kauempana sijaitsevien alueiden tavoitettavuus
lisääntyy ihmisten liikkuvuuden lisääntymisen myötä. Tämä
johtuu siitä, että liikennekustannusten osuus asuntokunnan
kokonaiskulutuksesta pienenee, jolloin ihmiset käyttävät osan
säästyvistä kustannuksista matkojen pidentämiseen.
Pitkän aikavälin ennusteella eli ns.
perusennusteella tarkoitetaan ennustetta, jonka arvioidaan
toteutuvan ilman testattavia hankkeita. Perusennusteen pohjalla
on talouden, sosioekonomisten tekijöiden ja
liikennejärjestelmän oletettu kehitys kalibrointivuodesta
tulevaisuuteen. Useat perusennustetiedot kiinnittävät tekijän
kokonaismäärän, jonka rajoissa malli toimii.
Mallilla laadittu perusennuste, joka toimii
vertailukohtana testitoimenpiteiden tulosten analysoinnissa,
vastaa hyvin tämänhetkisten suunnitteiden mukaista näkemystä
tutkimusalueen tulevasta kehityksestä.
Tehty perusennuste koostui mm. seuraavista
tekijöistä:
Perusennusteessa ovat mukana seuraavat
liikennehankkeet:
Vuoteen 1995 mennessä on toteutettu:
Vuoteen 2000 mennessä on toteutettu edellisten lisäksi:
Vuoteen 2005 mennessä on toteutettu edellisten lisäksi:
Vuoteen 2010 mennessä on toteutettu edellisten lisäksi:
Kaikki perusennusteen numeroarvot on esitetty liitteessä. Perusennusteesta on erityisesti huomattava, että jo
rakenteilla olevaa Kehä II:n alkuosaa ei ole sisällytetty
perusennusteeseen, jolloin sen vaikutusta testien
lähtötilanteeseen ei ole huomioitu. Tämä epärealistinen
olettamus tehtiin, koska yhtenä vaikutusarviotestinä oli Kehä
II.
/ LT-Konsultit Oy - 19.8.1997