Alexa, miten paistan kananmunan?

Nyt kun päivittäisessä elämässä ei tunnu pärjäävän ilman älylaitteita, tekoäly halutaan linkittää mitä kummallisimpiin esineisiin. On tultu melko pitkälle niistä ajoista kun me kaikki ihmettelimme kaukosäätimen lähes ydinfysiikkatasoista osaamista, tai siltä se ainakin silloin tuntui. Nykyään jääkaappikin osaa jo sanoa jos olet unohtanut oven raolleen …

Kiinan suuri palomuuri

Internet on saatavilla nykyään jo suurimmassa osaa Kiinaa. Tähän sisältyy kuitenkin sivujuoni, johon on syytä varatua mikäli Kiina on matkakohdelistalla. Vaikka hotelleissa ja turistipaikkojen kahviloissa nettiin pääsee melko helposti, niin hyvin nopeasti tulee selväksi, ettei kaikki sisältö ole saatavilla. Länsimaalaiset ovat tottuneet jatkuvaan sosiaalisessa mediassa …

Piilaakso on käsittämätön omaisuuskeskittymä ja innovaatioiden lähde

Piilaakso eli Silicon Valley on saanut aikojen saatossa muitakin teknologiakeskuksia kilpailijakseen, mutta on säilyttänyt äärimmäisen keskeisen asemansa jatkuvasti muuttuvassa huipputeknologian maailmassa ja on useiden maailman suurimpien menestystarinoiden kotipaikka. Tasaisin väliajoin ennustetaan myös Piilaakson tulleen taipaleensa päähän. Vakavin takaisku alueella oli it-kuplan puhkeaminen vuosituhannen vaihteessa, kun …

Robotit tulevat – oletko valmis?

Automaatiosta, analytiikasta ja robottien maailmanvalloituksesta puhutaan runsaasti ja asiantuntijat pyrkivät kilpaa ennustamaan, milloin ja missä mittakaavassa kaikki tapahtuu. Toiset odottavat roboteista ratkaisua useisiin ongelmiin, toiset pelkäävät työpaikkojen menettämistä. Kukaan ei tunnu olevan varma siitä, minkälaisia töitä robottien avulla voidaan korvata ja mihin tarvitaan vielä ihmistä. …

Nokian hurja nousu ja tuho

Nokia on yksi Suomen suurimmista menestystarinoista, alamäkineen kaikkineen. Aiheesta riitti ammennettavaa elokuvaksi asti ja Nokia Mobile – matkapuhelimen tarina sai ensi-iltansa Suomen elokuvateattereissa viime vuonna. Tarina kertoo suomalaisen matkapuhelinteollisuuden räjähdysmäisestä kasvusta ja lopulta nopeasta tuhosta. Nokiaa on muisteltu elokuvan julkistamiseen liittyneissä keskustelutilaisuuksissa ja haastatteluissa. Nokian …

Älykodit saapuvat – oletko valmis?

Älykoti eli esineiden internet ei ole pelkästään tulevaisuuden visio, vaan älylaitteet vaikuttavat jo monen kodin arkeen. Uudiskohteiden joukosta löytyy valmiiksi rakennettuja älykoteja, mutta myös nykyisestä omasta kodistaan voi tehdä älykkäämmän muutamilla pienillä muutoksilla. Nykyään älykoteja rakennetaan paremmiksi laite laitteelta, mutta tulevaisuudessa älykotien uskotaan toimivan vielä …

Kännyköihin riittää lisälaitteita laidasta laitaan

Puhelinta voi tuunata monipuolisemmaksi paitsi sovelluksilla, myös erilaisilla lisälaitteilla. Lisälaitevalikoimasta löytyy monia varsin hyödyllisiä esineitä, jotain yllättävää ja myös täysiä turhakkeita. Laadukkaimpia lisälaitteita ovat luultavasti erilaiset linssit, joiden avulla kännykästä voi muokata varsin laadukkaan kameran ja turhakkeiden osastoa taas edustavat yhden vitsin ihmeet, kuten vaikka …

Kännykkäsovelluksista iloa ja apua joka tilanteeseen

Kännykkä toimii arjessa toki puhelimena ja kommunikointivälineenä, mutta useammin sitä käytetään varmaankin netin selaamiseen, musiikin kuunteluun ja kuvien ottamiseen. Eri appien avulla saa kätevästi seurattua urheilusuorituksia, unen määrää ja vaikka ruokavaliota. Vuosittain eri valmistajat ilmoittavat sen vuoden suosituimmat sovellukset ja niistä löytyykin taas paljon iloa …

Virtuaalitodellisuuden mahdollistava tekniikka voi viedä sinut Marsiin

  Pitkän linjan pelaajana etsin aina uusia kokemuksia ja testailen mielelläni markkinoiden uusimpia tulokkaita. Kulutan sekä konsolipelejä että tietokonepelejä ja suosikkeihini lukeutuu pelejä niin fantasia- kuin urheilumaailmastakin. Jos peli on tarpeeksi kiinnostava itsessään, ei pelimaailman tarvitse olla yhtä massiivinen. Klassikkopeli ventti kuuluu edelleen suosikkeihini, vaikka …

Elokuvaintoilijan kotiteatteri

Elokuvaharrastajana pitkäaikainen unelmani on ollut kotiteatteri. Mieluiten katson elokuvat toki ihan elokuvateatterissa, mutta paljon tulee katsottua myös kotona. Erilaisten suoratoistopalveluiden ansiosta laatuelokuvia on saatavilla vuoden jokaiselle päivälle, ympäri vuorokauden. Hyvälaatuinen ja tarpeeksi suuri televisio meillä jo onkin, mutta elokuvissa kuvan lisäksi äänimaailma on äärettömän tärkeässä …