Peliyhtiö Supercell on innostava esimerkki onnistuneesta startupista

Supercell perustettiin vuonna 2010 ja se nousi nopeasti arvoltaan yli kahden miljardin euron yritykseksi. Supercellin kehitys osui sopivasti siihen, kun tabletit yleistyivät kannettavien rinnalla ja yritys kehitti pelinsä nimenomaan tablettikansaa silmällä pitäen. Supercellin tarinasta puhuttaessa korostuvat rohkeus, tekijöiden ammattitaito ja lopulta lähes satumainen menestys. Supercellin …

Bill Gates on muuttanut maailmaa sekä Microsoftin että hyväntekeväisyystyönsä avulla

Bill Gates ja Paul Allen perustivat ohjelmistoyhtiö Microsoftin yli 40 vuotta sitten ja tarina yhtiön alkuajoista tähän päivään on melkoinen.  Gates on edelleen mukana Microsoftin hallituksessa ja toimii Microsoftin teknologiajohtajana, asemassa jonka hän loi itselleen astuessaan alas toimitusjohtajan paikalta. Vaihdoksen myötä Gates halusi saada lisää …

Steve Jobs oli nerokas ja neuroottinen johtaja ja visionääri

Applen perustaja ja pitkäaikainen toimitusjohtaja Steve Jobs menehtyi vuonna 2011 vain 56-vuotiaana, mutta on edelleen yksi maailman tunnetuimmista henkilöistä. Hänen tarinansa sekä henkilökohtaisessa elämässä että yritysjohtajana on ollut monipolvinen seikkailu, jota on seurattu tarkasti ympäri maailmaa. Ristiriitaista persoonaa on kuvattu neroksi, mutta myös monilla muilla …