Alexa, miten paistan kananmunan?

Nyt kun päivittäisessä elämässä ei tunnu pärjäävän ilman älylaitteita, tekoäly halutaan linkittää mitä kummallisimpiin esineisiin. On tultu melko pitkälle niistä ajoista kun me kaikki ihmettelimme kaukosäätimen lähes ydinfysiikkatasoista osaamista, tai siltä se ainakin silloin tuntui. Nykyään jääkaappikin osaa jo sanoa jos olet unohtanut oven raolleen (ei se kuitenkaan osaa sulkea sitä itse, vielä?), ja televisiokin saattaa huomauttaa mikä on katsomisen arvoista juuri tällä hetkellä.

Alexa, miten paistan kananmunan?

Arkisen puhelimenkin alkuperäinen tarkoitus on jo melkein kuopattu. Nykyajan älypuhelimissa on niin paljon toimintoja, että saattaa ihmetellä miten sillä oikeastaan soitetaan? Noh, soittelukin on jo aika vanhanaikaista, riittää kun twiittaa asiansa, tai vuodattaa ongelmansa facebookiin. Puhelimella voi kontrolloida vaikka turvakameroita kotona, laittaa uunin tai kahvinkeittimen päälle, säätää lämmitystä ja saunan ajastinta. Lista on hämmästyttävän pitkä. Kaikista tekniikan äly-ihmeistä potin korjaa kuitenkin Alexan virtuaaliavustaja. Se on saanut aikaan useita koomisia tarinoita, joissa Alexan käyttöhankaluudet saavat ihan uusia ulottuvuuksia. Voi varmuudella sanoa että Alexa ainakin on hauskin älylaite pitkään aikaan. Amazonin kehittämä virtuaaliavustaja on myyty muidenkin valmistajien laitteille, joten sen saatavuus on erinomainen, ja hinnaltaankin se on kohtuullisen edullinen.

Ääniohjattava apuri

Alexan nerokkuus perustuu kädettömään ohjattavuuteen. Mikäli kaipaa kesken pullataikinan teon valojen himmennystä tai musiikin vaihtamista, ääniohjattavuus on mainio apu. Alexa myös neuvoo ja opastaa, oli kysymys sitten auton akun vaihtamisesta tai kananmunan paistosta. Taustalla toimiva Amazonin palvelin on suunnaton datapankki, josta löytyy miljoonia vastauksia lähes jokaiseen askarruttavaan asiaan. Alexa osaa myös tallentaa ostoslistoja, se päivittää kalenterin ja muistuttaa milloin lätkätreenit alkavat tai oopperaan on ostettava liput. Alexa tietää suosikki soittolistasi ja kertoo milloin odottamasi leffa alkaa. Alexa ei myöskään nuku eikä tarvitse huolenpitoa, joten aika täydellinen piika kaiken kaikkiaan, paitsi pyykkiä se ei osaa ripustaa, vielä. Virtuaaliavustajan tarve ei kuitenkaan ole realistinen. Sen ajatus on luoda illuusio siitä että ihminen todella tarvitsee tällaista apuria. Keskivertoälykkyydellä varustettu kansalainen ei välttämättä kyseenalaista tätä tarvetta, vaan ennemmin kokee mielenkiintoa ja suosii älylaitteiden kehitystä. Valtava suosio todistaa tämän. Sinänsä älylaitteet ovat hauskoja ja tekevät arjesta kyllä mielenkiintoisempaa. Älylaitteet ovat myös demokraattisia, niillä ei ole poliittisia mielipiteitä, uskonnollista vakaumusta eikä luokkajakoon perustuvaa ajattelutapaa. Niiden tarkoitus on kliinisesti tuottaa tietoa ja neuvoja niitä tarvitseville. Alexan anonyymiys on yksi sen hyvistä puolista. Se ei ota kantaa mihinkään eikä myöskään suivaannu solvauksista. Virtuaalisia apureita saa erikokoisia ja eri tarpeisiin mukautettuina. Etenkin lapset suhtautuvat näihin lähinnä viattomalla huumorilla ja saavat Alexasta paljon hauskuutta irti. Alexasta tulee markkinoille aina uusia päivitettyjä ja kehittyneempiä versioita, joten aika näyttää mihin kaikkeen virtuaaliystävä kykenee tulevaisuudessa.

Älylaitteiden nurja puoli  

Alexan kaltaisten laitteiden runsas suosio ja käyttäjäystävällisyys voi johtaa helposti siihen, että ihmisestä tulee laiska ottamaan itse selvää asioista. Laitteet saattavat vaikuttaa myös muistiin, sillä kun Alexa on siinä aina vastaamassa kaikkeen, asioita ei tarvitse välttämättä muistaa minuuttia pidempään. Koska älylaitteiden aika on vielä nuori, vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen ei ole tutkittu ja siiihen menee todennäköisesti vuosia, ennen kuin on olemassa tarpeeksi kokemusta luotettavan tutkimuksen tekemiseksi. Alexan yksi ominaisuus on se, että se ei ymmärrä kielen murteita eikä huumoria. Sille pitää jutella selkeästi ja tarpeeksi hitaasti että kysymys menee perille, muuten Alexa tulkitsee kysymyksen tai käskyn välillä aika omaperäisestikin. Pahimmassakin tapauksessa tämä yleensä vain naurattaa. Jotenkin arveluttavaa tosin on, että kaikki keskustelut Alexan kanssa päätyvät Amazonin palvelimelle. Kukaan ei tiedä tallennetaanko ne sinne, ja jos, niin miksi? On ollut myös paljon puhetta älylaitteiden mahdollisuudesta vakoilla käyttäjäänsä ja nauhoittaa kaikkea mitä kotioloissa tapahtuu, joka on vähintäänkin huolestuttavaa. Alexa, sammuta valot.

Älylaitteiden nurja puoli